Etsimme leonberginkoiria sydäntutkimuksiin

7.12.2016

Leonberginkoirien sydänperäinen äkkikuolema

Leonberginkoirissa esiintyvien äkillisten sydänkuolemien perinnöllistä syytä on alettu selvittämään Hannes Lohen johtamassa tutkimusryhmässä yhteistyössä Helsingin yliopiston Eläinsairaalan ja patologian osaston sekä EVIRAn tutkijoiden kanssa.

Nuoren, alle 2-vuotiaan leonbergin äkkikuoleman voidaan epäillä aiheutuneen sydämen rytmihäiriöstä, mikäli kuolemaan ei liity mitään ruumiinavauksessa havaittavaa elimellistä vikaa tai muuta kuolinsyytä. Rytmihäiriöt eivät välttämättä aiheuta koirassa näkyvää oireilua, joten kuolema tulee usein ikävänä yllätyksenä omistajalle.

Tutkimuksen tavoitteena on löytää äkkikuolemalle altistava geenimuutos vertailemalla terveiden ja rytmihäiriöitä kokevien koirien perimää. Tutkimusprojektin puitteissa on suunniteltu tehtävän sekä geneettistä että kliinistä tutkimusta. Kliinisissä tutkimuksissa puolestaan koirille tehdään kattava sydämen tutkimus (sydämen ultraäänitutkimus, sydänsähkökäyrä ja 24 tuntia kestävä Holter-mittaus). Näin pyritään tunnistamaan terveet koirat sekä koirat, joilla esiintyy rytmihäiriöitä tai muita sydämen toimintaan liittyviä sairauksia. Sydäntutkimuksillakaan emme kuitenkaan voi täysin sulkea pois rytmihäiriöiden mahdollisuutta. Geneettisiä tutkimuksia varten koirilta otetaan veri- tai kudosnäyte, josta eristetään DNA perimän tutkimista varten. Äkillisesti kuolleille koirille suositellaan tehtävän ruumiinavaus, jossa pyritään selvittämään mahdolliset muut kuolinsyyt kuin rytmihäiriö.

Tutkimusryhmä on saanut näytteet noin 25 äkkikuolleesta koirasta. Tutkimuksen tämänhetkisenä haasteena on löytää terveitä kontrollikoiria. Koska äkkikuolemalle alttiilla koirilla ei ole näkyviä oireita, ei ilman sydäntutkimusta pystytä toteamaan, onko koiralla rytmihäiriöitä vai ei. Kontrollikoirien vähäinen määrä vaikeuttaa geneettisten analyysien tekemistä, eikä periytymismallistakaan voida tehdä varmoja päätelmiä. Tutkimuksen etenemisen ja mutaation löytymisen kannalta olisi erittäin tärkeää, että leonbergien omistajat ja rotujärjestö osallistuisivat aktiivisesti tutkimukseen. Rodun terveyden kannalta olisi suositeltavaa selvittää sydänsairauksien esiintyvyyttä rodussa laajasti. Tämä olisi mahdollista rodun harrastajien aktiivisuudella. 

Geneettisen tutkimuksen tueksi toivomme näytteitä erityisesti nuorista koirista sekä koirista, joille on tehty sydäntutkimus.

 

Osallistumisohjeet ja yhteystiedot

Kliiniset tutkimukset tehdään n. 50 koiralle pääosin kahdessa ryhmässä: äkkikuolleiden pentuesisarukset ja mikä tahansa 1-2-vuotias leonberginkoira. Tutkimus on ilmainen. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua FM Julia Niskaselle osoitteeseen julia.niskanen(at)helsinki.fi. Tutkimusryhmä ottaa myös yhteyttä osaan koiranomistajista. Koirat pyritään tutkimaan joulukuu 2016 - helmikuu 2017 -välillä.

Voit lukea ohjeet geenitutkimukseen osallistumisesta netistä osoitteesta http://www.koirangeenit.fi/osallistuminen/miten-osallistun/.

Jos leonberginkoirasi kuolee äkillisesti ja haluat toimittaa sen ruumiinavaukseen Helsingin yliopistolle, voit lukea ohjeet osoitteesta http://www.koirangeenit.fi/osallistuminen/kuolinsyyn-selvitys-helsingin-yl/. Tutkimusryhmä vastaa alle 3-vuotiaiden äkillisesti kuolleiden koirien avauskuluista tapauskohtaisesti, kun asiasta on sovittu yhdessä tutkimusryhmän kanssa.

Haluamme kiittää niitä omistajia, jotka ovat jo osallistuneet - teidän panoksenne on arvokas!

 

Lisätietoja:

Julia Niskanen, FM, väitöskirjatutkija
julia.niskanen(at)helsinki.fi