Jäsenhuone

Yhteystiedot

Kuva Gary Wornell

Koirien geenitutkimusryhmä

 

Tutkimusryhmällämme on laboratoriot sekä Meilahden että Viikin kampuksilla. Päälaboratoriomme sijaitsee Biomedicum Helsingissä. Tutkimusryhmä kuuluu Helsingin Yliopiston eläinlääketieteelliseen ja lääketieteelliseen tiedekuntaan. Olemme osa eläinlääketieteellisten biotieteiden osastoa ja lääketieteellisen genetiikan osastoa ja kuulumme lisäksi molekyylilääketieteen tutkimusohjelmaan. Olemme samalla myös Folkhälsanin tutkimuskeskuksen tutkimusryhmä.

Kotimaisten yhteistyökuvioiden lisäksi ryhmällä on useita kansainvälisiä yhteistyökumppaneita eri puolilla Eurooppaa ja Yhdysvaltoja. Teemme myös tiiviisti yhteistyötä eri eläinlääkäreiden kanssa Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa ja eri pieneläinklinikoilla. Ryhmällä on laaja yhteistyöverkko myös koirajärjestöjen, kasvattajien ja omistajien välillä.

Biomedicum 1 Helsinki
Haartmaninkatu 8
00290 Helsinki

puh. 09 191 25680

 

Löydä meidät kartalta:

Karttanäkymä

Katunäkymä

 


Pyydämme koiranomistajia ottamaan yhteyttä ensisijaisesti projektikohtaiseen tutkijaan tai laboratorion henkilökuntaan koiran näytettä tai tutkimusta koskevissa kysymyksissä.

Ryhmän jäsenet

 

Nimi NimikeSähköpostiosoitePuhelinnumero
Hannes Lohi, professori Tutkimusryhmän johtaja hannes.lohi(at)helsinki.fi

09 191 25085

09 191 57025

Lotta Koskinen, FT

Tutkijatohtori lotta.koskinen(at)helsinki.fi 09 191 25678
Eija Seppälä, FT Tutkijatohtori eija.seppala(at)helsinki.fi 09 191 25679
Katriina Tiira, FT Yliopistotutkija katriina.tiira(at)helsinki.fi 09 191 25796
040 001 4447
Elisa Nevalainen, FT Tutkijatohtori elisa.nevalainen(at)helsinki.fi 09 191 25679
Marjo Hytönen, FM Väitöskirjatutkija marjo.hytonen(at)helsinki.fi 09 191 25149
Saija Ahonen, FM Väitöskirjatutkija (GPBM) saija.ahonen(at)helsinki.fi 09 191 25679
Kaisa Kyöstilä, FM Väitöskirjatutkija (GPBM) kaisa.kyostila(at)helsinki.fi 09 191 25679
Osmo Hakosalo, FM Väitöskirjatutkija osmo.hakosalo(at)helsinki.fi 09 191 25796
Ranja Eklund Laboratoriopäällikkö ranja.eklund(at)helsinki.fi 09 191 25680
Minna Virta Logistiikkapäällikkö minna.s.virta(at)helsinki.fi 09 191 25680
Reetta Hänninen Gradutyöntekijä reetta.z.hanninen(at)helsinki.fi 09 191 25678
Saila Holopainen, ELL Gradutyöntekijä saila.holopainen(at)helsinki.fi  

 

 

Yhteistyötutkijat

 

NimiNimike
Vivi Deckwirth, ELL, FMVäitöskirjatutkija
Hanna Dyggve, ELLVäitöskirjatutkija
Alina Niskanen, FMVäitöskirjatutkija
Riitta Seppänen, ELLVäitöskirjatutkija
Heli Venhoranta, FMVäitöskirjatutkija
Gabriele Vidgren, FMVäitöskirjatutkija