Rahoitus
Koirat ovat nyt myös kansanterveytemme edistäjiä. Geenit ja sairaudet ovat pitkälti yhtenevät ihmisen ja koiran välillä ja koirien geenitutkimuksen avulla avautuu uusia mahdollisuuksia myös omien sairauksiemme ehkäisemisen ja hoidon parantamiseen.
Geenitutkimus on kallista ja vaatii runsaasti taloudellisia voimavaroja henkilökunnan, laboratoriotarvikkeiden ja reagensseista syntyvien kustannusten kattamiseen. Tutkimusta tukevat tällä hetkellä kotimaisista rahoittajista Suomen Akatemia, Sigrid Juseliuksen Säätiö, Biocentrum Helsinki, Helsingin Yliopisto, Folkhälsanin tutkimuskeskus, Suomen kulttuurirahasto sekä Jane ja Aatos Erkon Säätiö. Olemme saaneet myös lahjoituksia myös eri rotuyhdistyksiltä ja kennelpiireiltä sekä kotimaasta että ulkomailta. Tutkimustamme sponsoroi myös Skandinavian suurin eläinelintarvikeketju Musti ja Mirri, sekä Royal Canin, yksi maailman johtavista kissan- ja koiranruokien tuottajista.
Haemme jatkuvasti uusia rahoituslähteitä eri säätiöistä. EU tukee 7. puiteohjelmasta koiragenomiikkaa vuoden 2011 loppuun asti. Tutkimusryhmän johtaja, Hannes Lohi, kuulu konsortiumin johtoryhmään ja johtaa koirien epilepsiageenien kartoitusta. European Research Council myönsi vuonna 2010 viisivuotisen rahoituksen koiran käyttäytymisen genetiikan tutkimukseen.
Koirien geenitutkimusta on mahdollista rahoittaa myös vapaaehtoisin lahjoituksin tai sponsoroimalla. Olemme saaneetkin uusia rahoituslähteitä ilahduttavasti. Kysy näistä mahdollisuuksista lisää lähettämällä sähköpostia osoitteeseen:
hannes.lohi(at)helsinki.fi
Linkkejä:
Suomen Akatemia → http://www.aka.fi/
Sigfrid Juseliuksen säätiö → http://www.sigridjuselius.fi/
Biocentrum Helsinki → http://www.helsinki.fi/biocentrum/
Helsingin yliopisto → http://www.helsinki.fi/yliopisto/
Suomen kulttuurirahasto → http://www.skr.fi/
Jane ja Aatos Erkon säätiö → http://www.jaes.fi/
Musti ja Mirri → http://www.mustijamirri.fi/
Royal Canin → http://www.royalcanin.fi/
European Research Council → http://erc.europa.eu/
LUPA - Unravelling common human diseases using dog genetics
→ http://www.eurolupa.org
Folkhälsanin tutkimuskeskus →
http://www.folkhalsan.fi/fi/startsida/Tietoa-Folkhalsanista/Organisaatiomme/Tutkimus/